Laumanjohto

Jokaisen blogin takana on joku joka tuntee tarvetta kirjoittaa. Jotkut kirjoittavat itselleen, jotkut lukijoilleen. Minä kirjoitan sekä itseäni että lukijoitani varten. Uskon että blogia on tuttavallisempaa ja miellyttävämpää lukea mikäli kirjoittaja ei ole aina vain pelkkä sana tai tekijä lauseiden takana. Siksi esittelen myös itseni.

Vaikka kutsun itseäni blogissa leikillisesti laumanjohdoksi, olen koirilleni enemmänkin sääntöjen asettaja ja niiden noudattamisen varmistaja sekä johdonmukaisuuteen pyrkivä johtohahmo. Koiriani kohtaan olen äititiikeri - 
lauma on kaikki kaikessa. Blogin kirjoittaminen on minulle mielekäs tapa arkistoida elämäämme, ja pyrin koostamaan postaukset kiinnostaviksi ja lukijaystävällisiksi. Blogi auttaa minua verkostoitumaan, tuomaan julki omia mielipiteitäni ja kehittymään kohti omia koiramaisia tavoitteitani.
Toisinaan etenkin uudelle lukijalle laumamme rakenne on vaikea hahmottaa. Puhun siksi lähi- ja kaukolaumasta. Perheessämme on siis neljä koiraa, joista Sani asuu kotikotona ja Aurora siskollani (kaukolauma), ja Cicaro ja Caramel (lähilauma) kulkevat minun matkassani. Koirillamme ei siis ole nimettyä omistajaa, vaikka niiltä kaikilta ne omat omistajat löytyvätkin.

Elämäntaustastani voisin sanoa sen, että nassikkana tykkäsin yllätyksellisesti kissoista - niin paljon niitä rakastin että laitoin yhden mikroon ja purin toista korvasta. Sitten tulivat hevoset - parhaita hevosteluvuosia olivat ehdottomasti oman hevosen kanssa vietetyt upeat ja elämysrikkaat vuodet maastoja rälläillessä, kaikkea tyhmää ja vaarallista kokeillessa. Kyllä jokaisen pitäisi kokea mitä on omistaa kaviokas. Kotoa muutto kuitenkin ajoi hevostytön kauas hevostelusta, mutta ratsastelen silti eläkeruunallamme edelleen kotikotona käydessäni.

Lienee turha edes arvuutella, mitkä karvakkaat veivät viimeisimpänä mennessään. Koiria on ollut ympärillä ihan aina, mutta koirat muuttuivat kotieläimistä lemmikeiksi ja harrastuskumppaneiksi pikkuhiljaa. Aloitin koiraharrastukset vasta 2010 menemällä Sanin kanssa meidän molempien ensimmäisiin mätsäreihin. Sen jälkeen kiinnostus koiriin on kasvanut aivan uudella tavalla ja tällä hetkellä halu kehittyä koiraharrastuksissa, kouluttamisessa sekä käytöksen ymmärtämisessä on kova.

Ihmisenä olen itsenäinen, järjestelmällinen, kontrollinhakuinen, huumorintajuinen sekä tuttuutta ja turvallisuutta tavoitteleva. Vapaa-aikani kulutan koirien, valokuvauksen, geokätköilyn, bloggaamisen, elokuvien ja sarjojen sekä ompeluharrastuksen parissa. Ompelen koiratarvikkeita lähinnä omalle laumalleni mutta toisinaan aikaa liikenee myös ommella tarvikkeita tilaustyönä. Toisinaan piirrän tai maalaan, editoin videoita, tutkin genetiikkaa tai ratsastan. Valmistuin joulukuussa 2014 ammattikorkeakoulusta ammattilaiseksi, jonka saatat kohdata ollessasi avun tarpeessa.

Tykkään luoda uusia kontakteja etenkin koirapiireissä ja olen Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajien (KPSH) sekä Suomen Agilityliiton (SAGI)jäsen. Olen myös KPSH:n hallituksen varajäsen alkaen keväästä 2016. Rakastan mökkeilyä ja luonnossa olemista, lämpimiä juomia, valvomista myöhään, pitkälle aamuun nukkumista, sisustamista sekä kirpparilöytöjä ja palvon suklaata.

Miksi sekarotuiset? Siksi että niitä on aina ollut ja pidän niistä. Siksi että niistä tuli tapa. Kasvatustyöstäni voit lukea lisää Kasvatus-linkistä.

Paimenlauman blogia kannattaa ryhtyä lukemaan, mikäli tykkää tasaisen varmasta postaustahdista, omaperäisestä kirjoitustyylistä, hyvälaatuisista ja mielenkiintoisista kuvista, tietoperäisemmistä erikoispostauksista sekä ajantasaisuudesta. Blogi löytyi aikoinaan nimellä Paimenvauvat, jonka jälkeen se muuttui hetkellisesti Paimenhurtiksi. Pysyväksi nimeksemme muovaantui nykyisellään tunnettu Paimenlauma.

Löydymme enemmän tai vähemmän koirapitoisesti Youtubesta, Bloglovinista, Instagramista ja Petsiestä.

Vuosi 2013 
  • RumaRakki agilitykurssi 5 kertaa
  • RumaRakki agilitykurssi 5 kertaa
Vuosi 2014 
  • Ohjaustekniikkakurssi 5 kertaa
  • KSTK agilitykurssi 16 kertaa
  • RumaRakki agilitykurssi 8 kertaa
  • Vappu Alatalon psyykkinen valmentautuminen -yhden päivän luento kuunteluoppilaana
  • Vappu Alatalon motivointiklinikka - yhden päivän luento kuunteluoppilaana
  • RumaRakki hyppytekniikkakurssi 3 kertaa
  • KPSH:n jäseneksi liittyminen 
  • KPSH:n Puuharyhmään liittyminen
Vuosi 2015

  • KPSH Puuharyhmä joka toinen lauantai
  • A-agilityryhmäpaikka tammi-heinäkuu
  • B/C-agilityryhmäpaikka elo-syyskuu
  • A-agilityryhmäpaikka loka-joulukuu
  • Koirahierontakurssi Lila's Dogcare 3/2015
  • Koirien ensiapukurssi järj. Harmin Farmi ja Karvainen Kaveri/ el. Hanna Purdy 25.3.
  • Raakaruokintakyselyn tulokset ja Suomen hajutunnistuskoiratoiminta -luento (elt. dosentti Anna-Hielm Björkman)
Vuosi 2016
  • Puuharyhmässä käynti satunnaisesti
  • A-agilityryhmäpaikka tammi-joulukuu
  • Psyykkinen valmentautuminen koiraharrastuksessa (T. Konu) -luento 28.1.
  • Koiran rakenne, purenta ja liikkeet (J. Kares) -luento 19.3.
  • Agilityn koulutusohjaajan peruskurssi 14. - 15.5. ja 16. - 17.7.
  • C-agilityryhmän kouluttaminen heinäkuu-syyskuu
  • Kasvattajan peruskurssi 27.8. - 28.8.2016
  • D-agilityryhmän kouluttaminen lokakuu-joulukuu
  • Agilityn lajitoimikunnan talousvastaavaksi nimeäminen
Vuosi 2017
  • A-agilityryhmäpaikka tammikuu-kesäkuu
  • D-agilityryhmän kouluttaminen 
  • Agilityn koulutusohjaajan jatkokurssi 4. - 5.2.
  • Agilityvalmennus / Cicaro (T. Kurikka) 12.3.
Pienestä se pitää aloittaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi kulkeutuu laumanjohdon arvioitavaksi ennen julkaisua.