12.1.2018

Kasvatti luustokuvissa

Kuva Jenny P.
Paimenlauman Kipinä, "Savu" kävi tänään luustokuvantamisissa. Kotiintuomisina vain iloisia uutisia:

lonkat A/A
kyynärät 0/0
selkä terve
sekä aikaisemmin tutkitut polvet 0/0 ja silmät terveet

Hienoa mahtavaa upeeta, onnea Savulle tukijoukkoineen hienoista tuloksista, 
kyllä nyt kelpaa jatkaa harrastuksia! Ell oli kommentoinut, ettei aikoihin ole nähnyt yhtä siistejä kuvia.


8.1.2018

Etelän vieraita




Jenny ja Savu kävivät meillä kolmen päivän ajan, ja kuten jo nähtyä, päivät olivat varsin rikassisältöiset!

Torstaina lopetin yövuorot ja nukuin muutaman tunnin, kunnes äiti toi Cicaron ja Caramelin takaisin hoidosta, sekä tietty Cismet-neidin. Koirat olivat hoidossa uuden vuoden, koska en halua että koirat joutuvat töideni vuoksi olemaan yksin kämpillä kun ulkona räiskyvät ilotulitteet.

Kotikotona oli siis koko 5-päinen lauma nauttimassa lähes paukkeettomasta uudesta vuodesta. Ainoa joka jollain tapaa reagoi paukkeeseen oli Cicaro, joka on toisinaan narttujen tapaan iän myötä pehmennyt paukkeelle. Mihinkään muuhun se ei reagoi kuin railoihin jäällä ja ilotulitteisiin. Se hakeutui paukkeen aikaan syliin ja tärisi, mutta seuraavana aamuna se oli jo oma itsensä. Savunkin kotoa tuli viestiä että uudet vuodet olivat menneet hyvin ilman minkäänlaista reaktiota tulitteille. Hienosti meni siis taas vuodenvaihdokset.

Oli siis aika noutaa Jenny ja suosikkipoika asemalta. Sisarusten kohtaaminen oli yllättävän säyseä. Osansa lienee sillä että Kisse oli oksentanut automatkalla häkkiin ja toivotti täten velikultansa tervetulleeksi Savon mannuille. "Hyppäähhän veljpoika kyytiin, niin minä näytän sinulle vähän tätä Kuopiota!"

Voi miten Savulle olikaan tullut turkkia! Se on monessa suhteessa tullut paljon enemmän Caraan kuin isäänsä - Cismet sen sijaan on enemmän isänsä kaltainen. Hauska miten selkeästi ne muistuttavat vanhempiaan. Se voi olla joko ihan pieni seikka, ele, piirre tai ilme tai sitten jokin suurempi seikka kuten turkinlaatu, mikä muistuttaa niitä niiden vanhemmista.

Samaisena torstaina kävimme parissa eläinkaupassa junnujen kanssa. Ei ollut mitään ostettavaa, mutta eläinkaupoissa kiertely nyt vaan on niin kivaa ja ehkä vähän muodostunut meidän tavaksi. Pari kertaa mietittiin kehataanko viedä koiria läpi cittarin toiseenkin eläinputiikkiin, mutta tottahan me kehattiin. Melko vaihtelevia ilmeitä saivat koirat osakseen. Ei vissiin oo ihmiset tottunu lemmikkikauppoihin päin marssiviin koiriin. Kisse tuumas ottavansa Faunattaresta mukaan muutamia undulaatteja ja pupuja, mutta tällä kertaa ei Kisselle lupaa tähän suotu. Ehkä ensi kerralla sitten. Samaisena iltana päätimme extempore käydä uimassa Aaltotassussa yks puolituntinen, olihan viime käynnistä vierähtänyt jo pari vuotta aikaa.

Muutamia kivoja parannuksia oli tullut viime käyntiin verrattuna, ja juniorit nauttivat uimisesta kunhan ensin uskalsivat mennä rampista veteen. Kisse kävi jatkuvasti läträämässä tassut vedessä mutta veteen menemiseen se tarvitsi hieman tukea. Ramppi jännitti sitä, mutta lelut houkuttuvat hurjasti. Se nouti lelua vedestä ja ui muutaman kerran altaan ihan kokonaan ympäri. Savukin uiskenteli monta kierrosta allasta ympäri. Kissellä kesti pari pulahdusta, ennen kuin se muisti miten uidaan. Se polski hurjana etujaloillaan ennen kuin muisti että se ei ole kovin kätevä tapa edetä. Sen uintitekniikka rauhoittui nopeasti kun se keskittyi lelun noutoon eikä siihen että se pysyy pinnalla.

Pesu ei ollut Kissen mieleen, tai se oli suorastaan ikävää, mutta kuivaus ja infrapunahoito oli hauskaa. Kisse luuli pääsevänsä imuroitavaksi, eikä ymmärtänyt miksi kuonoa ei saa työntää suoraan kuivaimeen. Savusta kuivaaminen oli ala-arvoista, mutta se tyytyi kohtaloonsa. Hyvin Caramelimaista! Infrapuna oli uutta viime kertaan nähden, ja koirat olivat jo niin sippejä uinnista, että maata pötköttivät patjalla hoidon ajan. Ilta meni koira-asioita juorutessa.

Perjantaina kävimme tekemässä aamutreenit, jossa Savu teki tokoa ja minun kolmikko aksaa. Kisse meni hyppy-mutkaputki-hyppy yhdistelmää, keinua, kiersi merkkiä ja leikki. Myöhemmin saatiin idea läheisen laavun valloituksesta. Nappasimme kaverikoirakkomme matkaan ja bortsupoika toi kivasti vauhtia porukkaan. Tai lähinnä bollie haukutti olemuksellaan minun koiriani. Valpas ja nopealiikkeinen koira saa aina minun likkani rääkymään, en todella tiedä miten ne eivät siedä sellasta.

Idea oli käydä grillaamassa vähän makkaraa ja lihapullia. Ikävä kyllä ainakin tunnin kestoisten yritysten, toivon pilkahdusten ja epätoivoon vaipumisen jälkeen emme saaneet nuotiota syttymään. Puut olivat liian kosteita. Oli aivan uutta ettei +2 kelissä räntäsateessa nuotio suostukaan syttymään. 2,5 tuntia saimme kulutettua laavureissullamme ja kämpillä luotimme sähköuunin lämmittävään voimaan ja saimme kuin saimmekin evästykset syötyä.



Lauantaina suuntasimme loppiaismätsäreihin. Äitikin tuli paikalle Sanin kanssa ja esitti Cismetin. Porukka osasi olla fiksusti tupaten täynnä olevassa hallissa, mutta vain kaksi viidestä pääsi sijoille - Sani veteraanien SIN2 ja Cicaro pienten aikuisten SIN1 BIS- varmaan parhaalla esiintymisellä ikinä. Se jaksoi seistä tapittaa korvat hörössä hievahtamatta minuuttitolkulla ja ravata iloisella ilmeellä. BIS-kehässä ei enää pieniä ja pörröisiä koiria arvostettu, vaan näyttävämmät koirat sijoittuivat. Äiti nappasi Cismetin matkaansa takaisin kotiin mätsäreistä, joten sisarukset heittivät toisilleen heipat jo siinä vaiheessa.

Seuraavan kerran näemme varmaan kesällä, kun minä nappaan vuorostani lauman matkaan ja suuntaamme Ylöjärvelle. On aina niin ihana nähdä tällasta motivoitunutta kasvatinomistajaa kuin Jenny on. Kiitos taas ja nähdään kesällä!

Vierailun jälkeen on ollut kovin rauhallista koiraa. Lenkittelin vielä sunnuntain pikkupakkasen ja auringon paisteen innoittamana Cicaa ja Caraa 2,5 tunnin ajan.

"Mene jo veteen velipoika, lupaan kannustaa!"
Kaikkee ne tuonne heittääkin. Meinas pallorukka hukkua.
Mieli tekis mutta empähän tiedä...
Auttakaa nyt joku voi jestas sentään mut vaan tyrkättiin tänne!
Oikeestaan oliki aika hauskaa.
Pärjäätkö? Autanko?
Mennään yhdessä niin on hauskempaa!
Tämmönenki meinas hukkua!! Pieksut sentään eikö kukaan täällä osaa auttaa näitä??
Leikitään vaan, mutta sitten kans heitetään tää tonne uudelleen jookos.
Antipa olla viimonen kerta kun heitätte tolla tavalla viattoman lelun veden varaan hukkumaan.
Ihan p a r a s t a päästä leikkimään.
Täysii tai ei laisinkaan!
Hyppytekniikkaa luvassa tälle liioittelijalle.
Hassuja agitreenareita.
Mätsärin ohessa piti poseerata perhepotresissa - Sani jo autossa.
Mätsärijengi.
Voi miten hieno pieni. Selkäkiharat vain saavat ylälinjan näyttämään kovin köyryltä.
Hampsi ravailee.
Cicaro SIN1 BIS-

1.1.2018

Kasvatussuunnitelma 2018



On taas aika avata ajatuksia kasvatusasioiden suhteen, sillä olen toteuttamassa Paimenlauman kolmatta pentuetta alkuvuodesta 2018. Aikaisemmat höpinät kasvatuksesta sekä aikaisemmat pentueet löydät Kasvatus-linkin takaa, sieltä siis pohjatietoa lukemaan jos et vielä ole kärryillä. Toivottavasti en toista itseäni ihan joka lauseessa, vaikka huomasin jo muutaman melko samalla tavalla naputellun kohdan kuin aiemmissa teksteissäni on. Jospa sieltä silti uuttakin irtosi.

Naputtelen tässä pätkässä yleisiä fiiliksiä koirien kasvatuksen suhteen ja avaan ajatuksiani siitä, miksi sekarotuisten kasvatus on haastavaa. Ajatukset jalostuu päässä koko ajan kun näiden asioiden parissa pyörii, ja tuntuu hyvältä raapustella näitä jatkuvia pohdintoja välillä tekstiksi. Tulossa on myöhemmin koonti yhdistelmästä C, mikäli Cara tulee kantavaksi.

En itsekään ole kasvattajana täydellinen, mutta ainakin minä mietin näitä asioita (kuulema liikaakin) ja haluan kehittyä kasvattajana. Teksti on pääosin omaa arvomaailmaani peilaavaa mielipidettä, jota olen parhaani mukaan yrittänyt perustella faktojen kautta.

Taustalla vaikuttavat tarve ja tavoite

Ensinnäkin, välillä joudun punnitsemaan ajatuksiani sen asian suhteen, että minähän kasvatan ensisijaisesti itseäni varten. En halua rasittaa enkä riskeerata rakkaita koiriani vain muita varten, saatika pitää pitkiä taukoja kilpakoirillani pentueen vuoksi. Ennen ajattelin, että teetän pentueen vain jos aion jättää siitä pennun itselleni tai jollekulle perheessäni. Ymmärsin aika pian naiivin ajatukseni rajallisuuden, että minulla ei ole tilaa kymmenelle koiralle, ja että kasvatus katkeaa tai joudun käyttämään todella vanhoja narttuja ensikertalaisena, jos todella aion aina jättää joka pentueesta pennun itselleni. Yhtälö oli siis täysin mahdoton eikä aivan loppuun asti viety. Olisiko se sellainen voinut ollakaan toisaalta alkuvaiheessa, kun en nähnyt kokonaiskuvaa niin hyvin vielä silloin. Jo se että minulla on jatkokasvatussuunnitelmia pentueesta josta en itselleni pentua jätä, on tosi merkitsevää. Tämä tosin edellyttää yhteistyökykyisten kotien etsintää ja kasvattien sijoittamista.

Lähtökohtaisesti minulla on tarve tietynlaisille koirille niin arkea kuin harrastuksiakin ajatellen. Arkinen koiraihanne ei ole muuttunut mihinkään, ihannoin edelleen arjessa helppoja ja joka paikassa vaivattomasti mukana kulkevia koiria, mutta harrastuspuolella tulen jonain päivänä väkisinkin siihen tilanteeseen, kun sekarotuinen ei vain enää riitä.

Lopulta ihmisen oma kilpailuhenkisyys ja tavoitteiden asettaminen määrää sen, millaista koiraa alkaa valmentaa huippu-urheilijaksi. Tottakai sitä etsii mahdollisimman tervettä, sopivaluonteista, hyvärakenteista koiraa, joka kannattaisi kouluttaa agilityyn, joka on koiraa kuluttava laji. Tavoitteelliselta kannalta ajateltuna ei ole järkevää kouluttaa lajiin koiraa jolla ei ole riittäviä edellytyksiä kestää ja pärjätä lajissa.

Kuitenkin kaikki se aika, jonka saamme viettää koiriemme kanssa, on arvokasta ja sitä tulee vaalia niin kauan kuin sitä riittää. Johtipa se sitten huipulle tai ei, on matka tärkeämpi kuin päämäärä. Agility on minulle rakas harrastus ja samalla minulla on tavoitteita lajin suhteen, koska olen kilpailuhenkinen. En ole vielä harrastanut ko. lajia kuin viisi vuotta, mutta kun mietin seuraavan koiran elinikää, niin sen kanssa kertyy enemmän ja enemmän harrastusvuosia. Menestymisen esteeksi voi tulla mitä tahansa, mutta entäs jos tavoitteiden esteenä onkin roduttomuus?

Totta kai on mahdollista että omat taidot tai resurssit eivät ikinä tule riittämään huipulle, tai että seuraavista koirista ei vain ole agilityyn, jolloin joudun tekemään ratkaisuja lajin vaihdon tai kilpailemisesta luopumisen suhteen juuri sen koiran kohdalla. Vaikka aloinkin kirjoittaa tätä asiaa siltä kantilta, että millaisen koiran juuri minä tarvitsen elämääni, niin asiallahan on aina se kääntöpuoli, että myös minun on mukauduttava tietyssä määrin koiralle sopivaksi omistajaksi. Vaikka koira menettäisi terveytensä jo nuorena eikä siitä ikinä tulisi kilpavälinettä minulle, se on aina ja ensisijaisesti perheenjäsen josta ei luovuta ennen kuin on suunnilleen kämppä mennyt alta. Koira on paljon muutakin kuin harrastusväline kaksi tuntia viikossa.

Jos minulla joskus olisi rahkeita tähdätä arvokisoihin, harmittaisiko minua jos koiran roduttomuus ottaisi vastaan? Olen vielä lapsenkengissä tässä agilitymaailmassa, sillä vastahan sain ensimmäisen koirani agilityn ylimpään luokkaan. Koiran elinikä on kuitenkin pitkä, ja tällaisia asioita on punnittava todella tarkoin riittävän aikaisessa vaiheessa. Tässä vaiheessa kolmosluokassa kilpaileminen ja koiran kouluttaminen itsessään paremmin ja paremmin tarjoavat riittävästi ajatustyötä ja haastetta minulle, joten tällä hetkellä sekarotuisen roduttomuus ei ole ongelma. Kouluttamisen suhteen törmään aina uusiin haasteisiin, joihin haen aktiivisesti ratkaisuja ja yritän samalla opetella paremmaksi kouluttajaksi. Viidenkin vuoden kuluttua asiat voivat olla hyvin eri tavoin.

Jos tehdään sellainen hurja ajatusleikki, että tulevaisuudessa sekarotuisilla ei voisi enää kilpailla virallisesti, niin en voi sanoa etteikö se saisi minua siirtymään rotukoiriin. Arvostan hirveästi kasvattajia, jotka tekevät hyvää työtä kasvatuksen saralla ja tavallaan osaltaan myös SKL:a kaikkine vanhanaikaisine ajatuksinensa. On kuitenkin ymmärrettävä, että kyseessä on hyötyä tavoitteleva monopoliasemassa oleva miljoonabisnes vailla kilpailijoita, ja aina kun raha pyörii, tehdään myös eettisesti huonoja asioita. Kaikki sekarotuisten ympärillä pyörivä on pois SKL:n rahapussista, ja jo sen vuoksi on loogista että SKL:n asenteen sekarotuisia, niiden kasvatusta ja kilpailutoimintaa kohtaan on oltava jäinen. Kyseessä kun on rotukoiria ja niiden kasvatusta käsittävä laitos, eikä sen tulekaan tukea sekarotuisten asemaa. Roturisteytyksiinkin suhtaudutaan yleisesti vielä melko jäisesti.

Miksi, miksi, miksi

Tätä et voi liiaksi kysyä itseltäsi. Miksi sekarotuisia koiria. Miksi juuri tämä yhdistelmä. Miksi juuri tämä tavoite. Miksi juuri nämä ominaisuudet. Miksi joustan juuri tässä. Aina kun joku on kysynyt, että mitä haen yhdistelmilläni ja miksi kasvatan sekarotuisia koiria, olen joutunut hetken miettimään, että mikä on sellainen suurempi tavoite tai ideologia tämän taustalla.

Aivan samat kysymykset voitaisi asettaa myös rotukoiran kasvattajalle, eikä tuohon kysymykseen voisi vastata yhtään sen tyhjentävämmin. Mikä tarkoitus tällä kaikella on. Kasvatat kuitenkin vain koiria, et muuta maailmankaikkeutta. Minulle tämä väylä on oman eettisen ajatusmaailmani toteuttamista, mutta kai ihminen voi jotakin mieltä olla ilman että sitä konkreettisesti toteuttaa? Vaikuttaa voi puhumalla asioista tai tukemalla toiminta jota kannatta, eikä aina tarvitse olla se toteuttava osapuoli. Joten muitakin syitä on, kuten edellä mainittu tarve tietyt ominaisuudet omaaville koirille. Nuo kaksi syytä ovat suurimmat syyt siihen miksi teen mitä teen.

Lisäksi on lukuisia muita syitä, kuten muiden ihmisten tarve samantyyppisille koirille, mikä tukee ja vaikuttaa myös osaltaan kasvatukseni taustalla. Ilman taustalla vaikuttavaa mielenkiintoa kasvattamista, koiramaailmaa ja genetiikkaa kohtaan sekä halua oppia ja oivaltaa, en tätä juttua tekisi. Osaltaan myös huoli suosikkirotujen heikkenemisestä vaikuttaa. Eli itseisarvo koiran kasvattamisessa ei ole se, että kasvattaa puhdasrotuisia koiria. Rodullinen tai roduton, siellä on aina taustalla kasvattajien vaihtelevia motiiveja sille, miksi he tekevät kuten tekevät.

Selvää on, että kaikilla kasvattajilla on jokin päämäärä eli ihannekoira. Yhdistämällä koiria fiksusti voidaan päästä lähelle ihannekoiraa, mutta jos päämäärä olisi lopullinen, kasvatus loppuisi kun tavoite olisi saavutettu. Kasvatuksessa ei ole stabiilia tilaa, koska eihän elämä pysähdy. Yhdistelmän lopputulos vain osuu aina joko lähemmäs tai kauemmas päämäärää. Päämäärä voi olla myös se että rodun tai linjan terveys ja luonne säilyy hyvänä läpi sukupolvien. Odotan itse jokaisesta pentueesta syntyvän juuri tietynlaisia koiria mitä vanhempien perusteella voisin odottaa syntyvän. Minulla on aina jatkoajatus, että seuraavassa yhdistelmässä alan esimerkiksi pienentää koirien kokoa tai vähentää hieman turkkia tai lisätä hieman saalisviettiä. Se mitä yritän tässä tuoda esille on, että tietty ihannekoira on ja säilyy melko muuttumattomana, mutta että aivan jokaisen yhdistelmän kohdalla ei voi päästä yhtä lähelle tätä ihannekoiraa, ja silti jokaisella yhdistelmällä on jokin osa ja arpa tässä kokonaisuudessa.

Voisiko siis koiran kasvatuksen itseistarkoitus yleisesti - kasvattipa rotukoiria tai sekarotuisia - voisi olla että kasvattaa aina mahdollisimman elinvoimaisia koiria geneettisesti kestävällä tavalla ilman että ajaudutaan umpikujaan. Samalla pidettäisi tietenkin kiinni niistä omista arvoista ja asenteista sekä tavoitteista, jotka haluaa täyttää kasvatuksensa suhteen joka yhdistelmän kohdalla. Kaikesta tästä palkintona on kasvattajalle itselleen mielekkäitä koiria.

Ei voi olettaa että sama tavoite säilyy 20 vuotta, kun ajatukset, tarpeet ja kriteeritkin muuttuvat. Ei saa jumiutua omien ajatustensa kanssa. Jos rotukoiran kasvattajalta kysytään että mitä tavoittelet kasvatuksessasi, hän saattaa vastata esimerkiksi että tavoitteena on kasvattaa rodunomaisia, terveitä ja avoimia koiria jotka työskentelevät hyvin niille tarkoitetussa tehtävässä. Jos sama kysymys asetellaan sekarotuisen kasvattajalle, hän saattaa vastata näin: tavoitteena on kasvattaa terveitä ja avoimia koiria jotka työskentelevät hyvin niille tarkoitetussa tehtävässä.

Mikä näissä on erona? Se että sekarotuisen kasvattaja ei tavoittele rodunomaisuutta. Pentueet saattavat varioida ominaisuuksiensa suhteen paljonkin, tai sitten kasvattaja keskittyy tarkasti juuri tietynlaiseen tavoitekoiraan. Kumpikin vie jotakin eteenpäin, koska geenien matka eteenpäin ei pysähdy. Jokainen koira on yksilönä ainutlaatuinen, ja kasvattaja vain antaa suunnan siihen, millaiseksi seuraava ja sitä seuraava jne. koirayksilö muovautuu.

Tasalaatuisuus on tavallaan voimavara ja tavallaan heikkous. Kun rodussa on pieni geenipopulaatio, ovat koirat jokseenkin toistensa kaltaisia - koirat tunnistetaan saman rotuisiksi, niillä on yhteneväiset viat ja voimavarat, niiden luonteissa ja vieteissä on yhtäläisyyksiä. On helppo sanoa, millaiseen kotiin juuri keskiverto rotunsa edustaja sopii. Tasalaatuisuus tarkoittaa kuitenkin samalla sitä, että näillä rotunsa edustajilla on taustallaan aika samanlaiset geenit eli rotukoirat ovat enemmän tai vähemmän sisäsiittoisia.

Kun jalostuksen suhteen on tehty tietoisia valintoja esimerkiksi luuston terveyden parantamiseksi, ja tästä seurauksena rodussa suurimmalla osalla on koirista on hyvä luuston terveys, kääntyy tasalaatuisuus tässä mielessä eduksi. Jos taas tehdään alati riskialttiita valintoja eikä jalostukseen käytettäviä koiria tutkita riittävästi, saadaan geeneihin eksymään myös huonoja, sairauksia aiheuttavia geenejä. Perimältään ahtaassa rodussa tämä aiheuttaa ongelmia, kun jalostuskoirista täytyy taas karsia pois. Perimä supistuu entisestään, ja lopulta ollaan geneettisessä umpikujassa, kun jalostukseen kelpaavat koirat alkavat olla toisilleen liian läheistä sukua. Tätä umpikujaan ajautumista kiihdyttää myös mm. matadorjalostus.Tarvitaan roturisteytyksiä, ja ison liiton edustajatkin ovat hiljalleen myönnytelleet että rotukoirien suhteen ollaan tappavan hitaasti ajautumassa tällaiseen umpikujaan.

Kaikki koirat ovat lopulta pelottavan samanperintäisiä, saatika jos puhutaan yksittäisestä rodusta. Kun roduista karsitaan liikaa pois arvokkaita yksilöitä esimerkiksi epärodunomaisen ulkonäön perusteella, tuhotaan samalla rodulle arvokasta eriperimäistä dataa, jolla voitaisi elinvoimaistaa rodun hyvinvointia. Esimerkiksi suomenpystykorvien kantaa on elvytetty vastikään kannustamalla kotikoirien omistajia pennuttamaan koiransa. Eihän kaikkia edes kiinnosta koirien kasvatus tai eivät kaikki ymmärrä miten tärkeää myös kotipihan perällä majailevan epänäyttelytähden käyttäminen jalostuksessa rodun yleisen hyvinvoinnin kannalta on.

Kun kasvatetaan sekarotuisia

Seuraavaksi avaan hieman ajatuksiani koiran kasvatuksen haasteista sekä vielä erikseen nimenomaan sekarotuisten koirien kasvatuksen haasteista. Miksi sekarotuisen kasvattajan tulisi tavoitella kuuta taivaalta? Sekarotuisen kasvattaja joutuu herkemmin silmätikuksi jonka toimintaa tarkkaillaan ja syynätään, koska sieltä oletetaan automaattisesti löytyvän jotakin moitteen sijaa, kun kasvatetaan ulkona kirjoista ja kansista. Samaa kohtelua tuskin saa moni rotukoiria kasvattava ihminen. Kaikkea uutta vastustetaan jo ihmisluonnon vuoksi, ja ehkä siksi myös sekarotuisten kasvatukseen suhtaudutaan niin kriittisesti.

Entä kuinka mitataan kasvatukseen käytettävien sekarotuisten laatua? Tähän on monta keinoa rotukoirapuolella, kuten kokeet, kilpailut, luonnetestit, näyttelyt ja subjektiivinen sekä objektiivinen havainnointi. Kokeissa ja kisoissa menestyminen kertoo että koiralla on sellaisia ominaisuuksia, joita kyseisissä kokeissa tarvitaan. Useista kokeista ja kisoista saa myös kirjallisen arvostelun, josta myös voi tehdä päätelmiä koirasta. Koiraa on hyvä tarkkailla erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa, jotta nähdään miten se reagoi erilaisissa ärsykekynnyksissä. Kun omistaja mittaa oman koiransa laatua, on kyseessä subjektiivinen havainnointi. Omistajan on vaikea arvioida omaa koiraansa täysin puolueettomasti, koska oma koira on paras koira ja omaan koiraan muodostuu voimakas kiintymys. Siksi on tärkeää kuunnella herkällä korvalla myös muualta tulevaa palautetta eli objektiivista palautetta, kun joku ulkopuolinen tarkkailee koiraa. Luonnetestiin ja näyttelyihin sekarotuinen ei pääse, joten siltä osin koirasta on saatava muuta palautetta muita kanavia hyödyntäen.

Samasta koirasta voi saada erilaisissa tilanteissa hyvin erilaisen kuvan. Jos joku tarkkailisi minun koiriani mätsäreissä, agilitykisoissa ja kotonamme, niin koirani saisivat täysin erilaiset kuvailut näistä tilanteista. Minä olen henkilö joka osaa sanoa kaikkein kattavimman kuvauksen näistä koirista koska olen ollut niiden kanssa monessa erilaisessa tilanteessa ja tiedän miten ne reagoivat. Joku ennestään vieras ihminen voisi antaa objektiivisesti hyvin erilaisen kuvauksen koiristani, ellei hän näkisi niitä erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ärsykkeiden ja viretilojen vallitessa.

Tämä on yksi syy miksi haluan aina muutamaksi päiväksi hoitoon urokset joita käytän kasvatuksessani. Vain sillä tavoin voin muodostaa edes jokseenkin totuudenmukaisen kuvan koirasta. On toki tunnettava, mistä koiraeläimen luonne koostuu, ja miten vietit vaikuttavat koirien reagointiin eri tilanteissa. Muuten kaikki käytöksen tarkkailu on vain arvailua ja johtopäätösten tekoa osin ehkä inhimillisellä silmällä, mikä on väärin kun kuitenkin tarkastellaan täysin ihmisestä poikkeavaa eläintä. Koiran inhimillistäminen on vaarallista ja harhaanjohtavaa, mutta miten muutenkaan koiran käytöstä voisi tulkita jos emme ymmärrä koirien kieltä? Emme automaattisesti osaa kuin oman lajimme kielen, joten on meidän velvollisuutemme opetella kanssamme elävien eläinten elekieli ja vuorovaikutus.

Jos tarkastelee omaa kasvatustaan liian subjektiivisesti, vaarana on että sokaistuu omien koirien tasolle. Myöhemmin saattaa tyytyä aikaisempaa heikompaan materiaaliin ja katsoa enemmän asioita sormien läpi. Varsinkin jos kasvatusmateriaali on vähissä, on oltava tarkkana. Liika joustaminen on huonompi vaihtoehto kuin kasvattamastaan linjasta luopuminen. On hyvä tehdä itselleen suuntaa-antavia kriteereitä, joissa ei voi joustaa laisinkaan, ja kriteereitä joissa voi joustaa hieman tarpeen mukaan. Vielä kerran - täydellistä koiraa tai yhdistelmää ei ole olemassakaan! Se, missä ja kuinka paljon kukakin joustaa, tekee meistä kasvattajina persoonia, ja näiden valintojen perusteella pentujenostajat valikoivat, mistä pentunsa hankkivat. Kriteereitä on yhtä lailla kasvattajilla kuin pennunostajillakin.

Rodunomaisuus kasvatuksessa rajoittaa mm. genetiikan kannalta, mutta se myös tarjoaa turvalliset raamit kasvatukselle. On sovittu rotumääritelmä mitä kohti pyrkiä ja minkä avulla voi perustella valintojaan (hyvässä ja pahassa), vaikka jokaisella kasvattajalla kuitenkin on myös ne omat ihanteensa ja tavoitteensa. Sekarotuisten kohdalla roduttomuus voi muodostua ongelmaksi siinä vaiheessa, kun kasvattaja ei tiedä mitä hän oikeastaan haluaa. Ei ole rotumääritelmää mitä kohti pyrkiä, joten oma ihannekoira ja omat tavoitteet korostuvat aivan eri tavalla. Sekarotuisten kasvattaja luo ihan oman "rotumääritelmänsä".

Sekarotuisten kohdalla on merkitsevää, millaiset taustat vanhemmilla on. Jos emme tiedä kasvatukseen käytettävien koirien taustoja, emme tiedä kasvateistamme juuri mitään. Koira on aina yhtä kuin sukunsa. Pelkät vanhemmat eivät riitä. On aivan erilainen lähtötaso, jos lähdetään kasvattamaan sekarotuisia kahdesta rotukoirasta, kuin että lähdetään kasvattamaan koiria taustoiltaan tuntemattomasta sekarotuisesta koirasta. Eikä koiranet tee autuaaksi. Siellä on todella vähän tietoa koirien terveydestä, ja luonteesta varsinkin. Pelkät nimet taulussa ja yksittäiset luustotulokset, silmätutkimukset tai harvoin ilmaistut kuolinsyyt sekä luonnetestit eivät kerro riittävästi. Esimerkiksi epilepsiaa, allergioita, lisääntymisongelmia, luonneongelmia tai monia muita olennaisia asioita ei kerrota koiranetissä kuin satunnaisesti ja yleensä vasta kuolinsyynä. Moni olennainen asia saattaa siis jäädä huomaamatta. Koiranetin tietokanta on hieno alku, mutta se on vain pintaraapaisu koirien hyvinvoinnista.

On nähtävä vaivaa tutustumalla, ottamalla selvää ja kyselemällä. Kasvattajan on oltava valtavan hyvin perillä kasvatukseen käytettävien koirien taustoista ja linjoista ja jossain määrin myös koko rodun tilanteesta. Sekarotuisten kohdalla pitäisi siis periaatteessa olla perillä usean rodun tilanteesta, ja tämä voi olla haaste. Yksilötasollakin voi kasvattaa ottamalla selvää yhdistelmään käytettävistä vanhemmista, mutta pidemmällä aikavälillä suvun tunteminen laajemmin auttaa välttämään sudenkuopat.


Ongelma vai ominaisuus

Sekarotuisten kohdalla harvemmin törmää rotukoirissa nähtäviin ylilyönteihin, jotka normalisoituvat pelottavasti ihmisten silmissä. Ominaisuudet joita ennen olisi kauhisteltu, kuuluvat nyt moneen rotuun. Liioitellut ominaisuudet viedään pidemmälle ja pidemmälle ja tietyt suosituksi nousseet piirteet kuten lyhytjalkaisuus ja -kuonoisuus, siirtyvät jopa rodusta toiseen. Siinä vaiheessa kun rodun laadun huomataan laskevan, olipa kyse elinvoimasta, lisääntymisestä, arkitoiminnoissa jaksamisesta, luonteesta tai terveydestä, pitäisi asialle alkaa kiireen vilkkaa tekemään jotakin. Miksi saamme jatkuvasti lukea netistä, kuinka monet rodut menevät kohti loppuaan? Milloin harmitellaan kun koirat eivät enää jaksa hengittää tai lisääntyä tai kun rakenne tai luonne ei enää salli normaalia hyää koiranelämää. Miksi asioiden annetaan mennä huonommaksi?


On tiettyjä ongelmia ja ominaisuuksia joita jotkut ihmiset eivät ota tosissaan. Ne on hiljalleen hyväksytty osaksi rotua eikä niihin enää kiinnitetä juurikaan huomiota. Tiedämme kaikki nimetä tällaisia rotuja, koska media nostaa voimakkaasti esiin varsinkin räikeimmät tapaukset. Entäs vähäpätöisemmät, mutta silti huomionarvoiset seikat, joista ei juuri osata huolestua. Tiedän esimerkiksi rodun jossa korvien aukeaminen pakkasella on normaalia, se vain kuuluu rotuun että osalla yksilöistä korvat eivät kestä pakkasta. Tiedän myös rotuja, joissa koirat eivät opi kunnolla sisäsiisteiksi ja rotuja joissa luut murtuvat koska koirat ovat liian hauraita. Rotuja, joissa allergia on enemmän sääntö kuin poikkeus tai kun turkkia on niin paljon että koira tukehtuu helteillä. Tiedän useita narttuja joita on astutettu monen monta kertaa usealla uroksella ja jotka silti joka kerta jäävät tyhjäksi ja omistaja yrittää silti uudelleen ja uudelleen. Ehkäpä nartun vain ei ole tarkoitus saada pentuja. Tai narttuja, jotka eivät hoida kunnolla pentujaan. En ikinä voisi käyttää kasvatuksessani sellaista koiraa jonka emo ei itse osannut hoitaa pentujaan. Sama koskee uroksia, jotka eivät saa narttuja tiineeksi. Tällaiset ongelmat kumuloituvat, jos niitä ei oteta vakavasti.

Paimenlauman tulevaisuus

Jos Caramel ei enää saa toista pentuetta, on Cismet ainoa josta voin tällä hetkellä jatkaa kasvatusta. Eikä edes olisi maailmanloppu jos homma tähän katkeaisi. Mikään ei ole ikuista, eikä todellakaan ole itseisarvo että jatkan aina samaa linjaa eteenpäin kunnes minulla on x määrä saman polven koiria sievässä rivissä. On siis yhdentekevää, hankinko vaikka aivan toisen taustan omaavan koiran ja jatkan kasvatusta siitä, jos jatkan. Jos omistuksessani oleva koira on riittävän hyvä ja minulla on vielä suunnitelmia tulevaisuuden varalle, voin kasvattaa siitä pentueen ihan hyvillä mielin.

31.12.2017

Koirakululaskelmat 2017


Tammikuu 264,15€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Savic autohäkki 50€
  • Agility A-lisenssi 37,50€
  • Koiratarvikkeiden myynti + 15€ + 5€ + 3€ + 25€ + 10€
  • Hurtta-hihna 25,95€
  • Tassuvoide 6,90€
  • Seuran takki 95€
  • Arctic-valjaat x2 38,80€
  • Koiranulkoilutuspalkkio 10€

Helmikuu 98,69€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Koulutusohjaajan jatkokurssi 50€ (takaisin peritty seuralta)
  • Koiranulkoilutuspalkkio 10€
  • Koiran märkäruoka x2 2€
  • Match Show 21€
  • Harja 12,90€
  • Brit Care namit 2,79€

Maaliskuu 108,40€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Tanja Kurikan agilityvalmennus 55€
  • Agilitykilpailut 52,00€
  • Match Show 5€
  • Koirannamit 1,40€

Huhtikuu 55€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Seuran jäsenmaksu 32€
  • Epäviralliset agilitykilpailut 23€

Toukokuu 0€ (laumajohto maailmalla, koirat hoidossa kotikotona)

Kesäkuu 75,25€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Vesilelu 2,95€
  • Treenitasku 39,90€
  • Koiranherkku 0,90€
  • Koiranherkku 1,50€
  • Koiranulkoilutuspalkkio 10€
  • Koiranulkoilutuspalkkio 10€
  • Kennelliiton jäsenmaksu 40€
  • Raakaruokaa 36,50€

Heinäkuu 192,49€
  • Agility treenimaksu heinä+elo 2 koiraa yht. 35€ (alennettu hinta koska liikaa 25€ keväältä)
  • Agilitykilpailut 39€
  • Koiranherkku 3,49€
  • Match Show 21€
  • Match Show 14€
  • Match Show 28€
  • Agilitykilpailut 52€

Elokuu 324,29€
  • Agility treenimaksu heinä+elo 2 koiraa yht. 35€ (alennettu hinta koska liikaa 25€ keväältä)
  • Koiratarvikkeet näyttelyistä 69,30€
  • Agilitykilpailut 39€
  • Kaksi heijastinhihnaa 28,90€
  • Raakaruokaa 32€
  • Koiratarvikkeiden myynti +30€
  • Koiranherkut 3,09€
  • Agilitykilpailut 26€
  • Koiranulkoilutuspalkkio 10€
  • Kahden koiran hieronta 81€

Syyskuu 143,85€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Makuupussi koirille tuunattavaksi 5€
  • Raakaruokaa 15,80€
  • Orbiloc x2 39,80€
  • Raakaruokaa 3,25€
  • Kynsileikkurit 1€
  • Kakkapussit 2€
  • Agilitykilpailut 52€

Lokakuu 192,89€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Kahden koiran kraniosakraalihoito 80€
  • Agilitykilpailut 26€
  • Savic jättihäkki 60€
  • Kissanruokaa 1,20€
  • Kissanruokaa 0,69€

Marraskuu 150,60€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Agilitykilpailut 36,00€
  • Kissanruokaa 1,70€
  • Koiranulkoilutuspalkkio 10€
  • Agilitykilpailut 26,00€ (maksettu osin lahjakorteilla)
  • Joustohihna 19,90€
  • SeurM osallistumismaksu 16€
  • Match Show 16€

Joulukuu 31,25€
  • Agility treenimaksu 2 koiraa 25€ (koulutustuki 1 koiran hallimaksuun)
  • Agilitykilpailut 0€ (maksettu lahjakorteilla)
  • Herkut 0,75€ x3 
  • Mittaustilaisuuden mittaustodistukset kaksi koiraa 4€

YHTEENSÄ


Ruokinta 110,56€ josta nameja 23,01€
Harrastaminen 823€ josta mätsäreitä 105€, agikisat 322€, treenimaksut 270€
Tarvikkeet 570€
Terveys ja hyvinvoin 80€
Omat kouluttautumiset, jäsenyydet ja lisenssit 132,5€

Tulipahan taas laskeskeltua. Ruokintakustannukset olivat tänä vuonna tosi vähäiset, kiitos yhteistöiden ja pieniruokaisten koirien. Ensi vuonna säästynee tarvikekustannuksissa jos en tee mitään heräteostoksia, ja ensi vuonna en enää osta SKL:n lisenssiä. Kouluttaudun toivottavasti ahkerammin joten omat kouluttautumiset kustantanevat enemmän. Kissen terveystutkimukset nostavat kustannuksia terveys- ja ja hyvinvointisaralla. Jos Caralle tulee pentue, se saattaa vaikuttaa kustannuksiin joko laskevasti tai nostavasti. Harrastaminen tulee maksamaan ihan saman verran kuin tähänkin saakka. Mitähän ois mennyt bensoihin ja koiratuttavuuksien luo matkustamiseen. Useampi satanen, veikkaan että joku 400€ ainakin, kun kisoissa on tullut käytyä pitkin pitäjiä lähes joka kuukausi ja yksi jos toinenkin pidempi reissu muihin koirajuttuihin liittyen.


Menot -1636,86€
Tulot +88€

30.12.2017

Tavoitteita vuoteen 2018

Ja tuttuun tapaan ensin tarkastelun alle tulevat menneen vuoden tavoitteet.

2017:
  • Cicaro 2lk ja Caramel 3lk - check ja molemmille tullut nollatuloksiakin uusissa luokissaan ja Cicarolle LUVA
  • Kepit ja kontaktit kuntoon - ylämäkkee alamäkkee, kepit menneet hurjasti eteenpäin mutta edelleen tekemistä keppien loppuun saakka menemisessä kisaoloissa
  • Cismetille agilitypohjien tekemistä ja epiksiin osallistuminen - Kisse asu luonani paljon vähemmän ku odotin, eli aksaa tehtiin muutamia kertoja, epiksiin ei vielä olla valmiita
  • Itsenäistä treenaamista kerran viikossa - ei kyllä tullut 52 kertaa ehkä omatoimitreenattua...
  • Pentutapaamisen järjestäminen - check, vaikka osallistujakaarti olikin vähäinen niin laatu korvasi määrän!
Jaaa jonkinlaisia tavoitteita kai pitäisi raapustella ensi vuodellekin kun se niin tärkeetä ja olennaista etenemisen kannalta kuulema on.

Tavoitteet 2018:
  • Cicaro 3lk
  • Kontaktit kisavarmaksi
  • Koirat tekevät kepit loppuun kisatilanteessa
  • Nopeuden, itsehillinnän ja estefocuksen kehittäminen
  • Omatoimitreenaamista ja hyppytekniikkaa ainakin kerran kuukaudessa
  • Caran treenaaminen pikkumaxien korkeuksiin
  • Oman ohjaustekniikkapakin kehittäminen ja tekniikoiden rohkea kokeileminen kisoissa
  • Cismetin luustokuvat ja agilitypohjien sekä harrastuskoirataitojen kehittäminen

24.12.2017

Tonttuviisikko


Kylläpä selvittiin tänä vuonna vähällä lauman joulukuvan suhteen. Muutama uudelleen päähän nostettu lakki, yhden pudonneen joulupallon nosto, viitisen paikka-sanaa ja yksi maahan suureen ääneen heitetty namikourallinen, jotta viimeinenkin suipponokka käänsi päänsä kameran suuntaan... ja se oli siinä. Jopa pentu malttoi tänä vuonna istua tönöttää kuvassa kiltisti täysin aloillaan.

Hyvää Joulua ja tapahtumarikasta Uutta Vuotta lukijakunnallemme <3

17.12.2017

Rimat kohoaa

Tuattua luatua nelejävee luurilla.
ACEn 9.12. olleista kisoista ei ihmeellisiä kotiintuomisia Cicaron kanssa. Kontakti- ja keppivirheitä, joita aletaan hioa uusilla ja vanhoilla suunnitelmilla ensi vuonna. Koira ei malttanut lainkaan odottaa lähdössä, kävi liian kovilla kierroksilla *hhhh*

16.12. kävästiin mittaustilaisuudessa, joka järkättiin HuPulla. Kuten arvata saattaa ja olin jo monta kertaa etukäteen manannut, tuli Carasta pikkumaksi. Oikea kirosana. Toistuvien kotimittausten tulos on aina ollut 43-44cm, ja aivan samat lukemat sieltä mittauksestakin napsahti. Niille jotka eivät vielä tiedä, agilityssä tulee ensi vuonna 2 uutta kokoluokkaa; pikkuminit ja pikkumaksit. Monelle ex-maxille tämä on toki helpotus, mutta minun ex-medilleni tämä tarkoittaa sitä että se on aina altavastaaja. Se on aivan kokoluokkansa alarajalla. Onneksi sillä on hyvä kroppa ja tokaisivatpa tuomaritkin bikiniturkkisesta isoharmaasta, että onneksi se on kevytrakenteinen.

Todistusaineistoa omistajan epätoivosta.
Ei voi sanoa, etteikö ois yritetty parastamme. Leikkasin Caran kynnet ja niskakarvat ed. iltana, ja silti jokainen kolmesta mitanneesta tuomarista (Viitanen, Räsänen, Jalonen) olivat yksimielisiä mittaustuloksissaan - 43-44cm ja pikkumaksi (sL).

Positiivista näissä uusissa kokoluokissa on se, että kaikki hyppykorkeudet laskevat, eikä pikkumaksienkaan hyppykorkeus tule jatkossa olemaan kuin 40-50cm. Ja koska Cara ei ole mikään rimanpudottelija, voimme edelleen treenata matalilla korkeuksilla ja nostaa rimakorkeuksia satunnaisesti tai hieman ennen kisoja hypyt kisakorkeuksiin. Lähinnä pelottaa, kun renkaan korkeus nousee maksikorkeuteen, ja miten käy pituuden ja muurin korkeuden...

Kisasihan Cara ihkaekat kisansakin makseissa tehden tuplanollat vaikka se ei ikinä ollut hypännyt maksikorkuisia esteitä, mutta kyllähän se aika epäreilulta tuntui ja mietin monta kertaa, menenkö lainkaan radoille kun olimme treenanneet vain medikorkeuksia ja koira oli menossa ihan ekoihin kisoihinsa. No, katotaan nyt mihin ajatuksiin vielä pääsen kunhan toivun ensipettymyksestäni.

7.12.2017

Agilityn seuranmestaruus

Alla esittäytyy KPSH:n vuoden 2017 agilityn mediluokan seuranmestari!

"Ainakin näin korkealle minä loikkasin."
-ylpistynyt mediluokan seuranmestari
Hyvä, kaikkia kannustava fiilis, glögin tuoksu ja pari haastavaa rataa. Kaiken kaikkiaan 11 osallistujasta eli 22 startista (hyppyrata+agirata) tuli vain 4 tulosta. Hylkyliuta oli armottoman pitkä, ja myös Caramel joka päätti tänään olla erittäin estehakuinen, irtosi molemmilla radoilla väärille esteille napaten tulokseksi kaksi hylkyä. Neljästä tuloksen tehneestä (joista yksikään ei ollut nolla), kaksi teki tuloksen molemmilla radoilla joten vain kaksi koirakkoa oli periaatteessa edelleen mukana kisassa, Cicaro ja yksi toinen. Cicaro teki 5rv ja 10rv tulokset, kepeiltä ja ehkä joltakin kontaktilta tuli virheet radoilla. Aika pahoja ansoja oli agiradalla, mikä näkyi hylkyjen määrissä, mutta radat olivat mukavalla tavalla haastavia ja kysyivät radanlukutaitoa.

Onnea pikkumusta, täydellinen agiliitotoverini <3

Minä sain nauttia agilityporukan luottamusta, sillä minut valittiin agilityn toimikunnan puheenjohtajaksi tulevalle kaudelle. Uusia haasteita ja aluevaltauksia siis luvassa tulevaan vuoteen!

4.12.2017

Koko perheen harrastus

Vä-syt-tääää
Sani-mummo on aktivoitunut toden teolla harastusrintamalla veteraani-ikään ennätettyään. Sani täyttää ensi vuonna jo 10 vuotta, mitä ei äkkiseltään Sanista huomaisi.

Se ei ole vieläkään suostunut harmaantumaan ja sen turkki on kaikessa kiiltävyydessään paremmassa kunnossa kuin ehkä noin niin kun ikinä. Kotopuolessa Sanille on syötelty nappulaa x, raakaruokaa ja lohiöljyä sekä joitakin lisiä ja satunnaisia lohennahkoja. Olen opastanut äitiäni raakaruokinnan saloihin ja neuvonut vähärasvaisten tuotteiden valintaan.

Toisinaan lenkeillä Sani jättäytyy taaemmas nuuskimaan varmaan osaltaan siksi ettei se joutuisi nuoriso-hurrikaanin kiusattavaksi. Se lintsaa joskus lenkiltä kokonaan, mikä on sinänsä hauska huomata siinä lenkin puolivälissä koiria laskeskellessaan (näitä todella joutuu jo laskemaan yks-kaks-kol-nel...), että eipä mummaa taaskaan näy, ja kotipihaan tultaessa mumma odottelee perin viattoman näköisenä - pyöreät tummat silmät kiiluen - kotipihassaan. Mummallakin on etuoikeuksia!

Sampura jaksaa edelleen riekkua villisti nuorison kanssa sille päälle sattuessaan. Se hyppii edelleen ketterästi sängylle, sohvalle ja saunanlauteille, eli lonkkien ei ainakaan luulisi vaivaavan.

Ruokahalukin on pysynyt hyvänä (sinänsä pieni nirsoilu toisinaan ei tekis pahaa mumman makkaroille) ja painoa on saatu pudotettua useampi kilo muutaman vuoden takaiseen verrattuna, mikä on myös virkistänyt koiraa.

Ennen Sani jätti ruokaa syömättä, koska se eleli yltäkylläisyyden hellässä huomassa. Ruokaa sai aina, paljon, liikaakin. Mummalla oli vara jättää osa ruuasta syömättä, että kiitos nyt ei enää jaksa eikä kiinnosta. Kun Sanin ruokamääriä vähennettiin radikaalisti, alkoi ruoka uppoamaan paremmin.

Olen sitä mieltä, että jos narttukoiralla on vara jättää ruoka syömättä, on se joko sairas tai ylensyönyt. Tämä on tässä narttulaumassa todistettu jo monta kertaa.
Edelleen saisi pari kiloa pudota pois lauman vanhimmaiselta, mistä tuomaritkin toisinaan huomauttelevat mätsärikehissä. Jospa mätsäreissä menestyminen entistä paremmin toisi lisäpontta Sanin painon kurissa pitämiselle.
Oikealla Sani veteraanien kehässä.
Tämä mätsäriharrastus on noussut yllättävään suosioon perheessämme. Kun minä vuonna 2010 aloin ravaamaan mätsäreissä Sanin kanssa, oli siskoni aina messissä - muttei ikinä esittämässä Sania kehissä, vaan lähinnä koiranaulakkona, matkaseurana ja kannustajajoukkoina. 


Kun teetin Cican ja Caran itselleni kumppaniksi maailmalle kotoa muuttaessani, jatkoin tietenkin mätsäriharrastusta niiden kanssa. Sittemmin käytin kehässä myös siskoni koiraa Auroraa. Vain taidokkaasti suostuteltuna sain joskus siskon tuuraamaan toisen koirani esittämisessä kehissä, ja hyvinhän se aina meni. Nyt tilanne on se, että Sani on ravannut äitini kanssa lähitienoon mätsäreitä tälle vuodelle jo 8kpl. Niin ja Sanin tähänastiset mätsärit vuosina 2010-2016 voidaan laskea nippanappa kahden käden sormilla, elikä 10kpl. Ei siis lainkaan epäaktiivinen uudelleenaloitus tälle lajille, ja sijoituksiakin on tullut!

Cicaro tarjosi varmaan tähän saakka parhaimmat kehäravitvja se seisoi minuuttikaupalla aloillaan.
Cismet on käynyt samaa tahtia mätsäreissä Sanin kanssa, ja se on oppinut kehäesiintymisen nopeasti. Se ravaa kiltisti ympyrää, ja se on unohtanut pomppimisen ainakin äitini kanssa. Äitini ei voi juosta Kissen kanssa, joten ehkä minun kanssani kehässä vauhdikkaammassa menossa Kisse vielä yrittää hieman pomppia. Ennen Kissen esiintyminen näytti kutakuinkin tältä: askel - pomppu - pomppu - askel - pomppu - pomppu...

En lainkaan torunut sitä pomppimisesta, eikä näin tehnyt äitinikään, sillä pääasia oli alusta saakka, että Kissellä on kehässä huisin hauskaa. Nyt neiti nauttii kehässä olemisesta, ja se seisoo maltillisesti aloillaan häntä heiluen tuomarin tutkiessa sitä. Se on juuri samanlainen kuin isänsä - mahdottoman avoin kaikille ihmisille. Sivussa se makailee rauhassa omaa vuoroaan odottaen, ja se malttaa seistäkin jo tosi fiksusti. Kissen kanssa äitini on harjoitellut naksuttelua, mikä myös on tosi loistojuttu.

Kisse on kasvattanut itselleen samanlaisen tiheän puuhkaturkin kuin isällään on. Se kasvatti turkkinsa ihan hetkessä, sillä vastahan sillä oli armoton karvanlähtö. Se on ikäisekseen kovin kehittyneen näköinen, ja varsinkin takaosa lihaksineen on tosi näppärä. Etuosassakin on jo kivasti täytettä. Vain kauluskarvat sillä ovat isäänsä hillitymmät, ja jalkojen takana olevat karvat sille jäivät huomattavasti lyhemmäksi kuin mitä ne Caralla ovat. Eipähän tartu lumet ja risut samalla tavalla kuin äidilleen. Siitä tulee vielä niin hieno, etten ehkä kestä.

Nyt uusimpana tähän mätsäri-villitykseen pudonnut näyttäisi olevan siskoni Auroran kanssa, sillä hän esitti ihan omasta tahdostaan, täysin vapaaehtoisesti, kiristämättä lahjomatta ja uhkailematta, Auroran KPSH:n joulukuun mätsäreissä saaden punaisen nauhan - ja miten hienosti yhteistyö sujuikaan!

Mätsärit olivat Auroran neljännet. Auroraa ahtaassa hallissa oleminen selkeesti vähän ahdisti, mutta se oli hyvin kuulolla ja esiintyi kauniisti. Auroralla on hauska tapa nostaa etujalkoja varsin korkealle ravatessaan, ja se on opetettu sille eräänlaisena temppunakin käskyllä "täptäp".

Johtuuko sitten mahdollisesti lyhyestä olkavarresta, voimakkaasta kontaktista ohjaajaan vai mistä, mutta se on aina yhtä hauskaa katsottavaa. Aurora ei malttanut seistä paikoillaan, istuminenhan nyt on luonnollisestikin paljon hauskempaa, ja tuomariakin se aristi. Auroran kehäkokemukseen nähden suoritus oli kuitenkin kaikkien aplodien arvoinen.

Voisin kuvitella, että ensi kesänä koirakaravaani starttaa taas muutaman kerran lähitienoon mätsäreihin... Kuvista iso kiitos Riina K!
Mel oli lauman ainoa sijoittuja, SIN2