27.2.2018

Vedä ja himmaa


Kevätkelit houkuttelevat jälleen uudenvanhan harrastuksen - koirahiihdon - pariin. Aloitimme koirahiihdon oikeastaan kunnolla vasta viime talvena, joten tämä on järjestyksessään toinen talvi kun printtaamme tassunjälkiä asuinseutumme laduille.

Ostin heti alkuvuodesta Manmatin vetovyön ja vetonarut kahdelle koiralle, jotta harrastaminen olisi mukavampaa. Samainen vetosetti käy myös kesäaikaan lenkitykseen ja canicrossaukseen!

Välineurheilua tai ei, setti on ajanut hyvin asiansa niillä muutamilla hiihtolenkeillä missä olemme ennättäneet käydä tänä talvena. Kevään koittaessa ja pakkasten antaessa periksi alamme toden teolla harjoitella koirahiihtoa. Tytöt osaavat käskyt himmaa, veto, vasen, oikea ja reunaan. Kummallakin on Y-valjaat, koska vetovaljaita ei näin pienille koirille tahdo löytyä ja en tahdo maksaa sellaisista kunnes koirat oikeasti vetävät edes puolet lenkistä. Nyt ne vetämällä vetävät vain hetkittäin. Muuten ne jolkottavat edellä tai sivulla ja väsyessään jättäytyvät taakse jolloin vapautan ne irti.
 Lenkkien pituudet ovat yleensä 3-5km mittaisia, mutta kelin salliessa voisimme hyvin vetää vaikka 10km lenkkejä aina silloin tällöin oman jaksamisen mukaan. Alla video tämän talven toisesta hiihtolenkistä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5.3.18

    Hei! Sinulla on kiva blogi ja mukavan oloisia harrastuskoiria. Satunnaisesti olen tänne eksynyt charming nailsin blogista. Mun tilanne on tällä hetkellä se, että vanhin koira on riittävästi bordercollie halveksuakseen tälläisiä typerien koirien harrastuksia ja nuorin vielä liian keskenkasvuinen vetämään. Joten mun ainoa "totinen rekikoirani" on tällä hetkellä, erittäin katu-uskottavasti, cockerspanieli. Joka kylläkin suhtautuu tähänkin toimeensa varsin tosissaan:) Sille löytyi sopivat huskyvaljaat Wuffilta. Eivätkä olleet edes pienin koko! Ja voin sanoa, että kiersin aika monta kauppaa niitä etsiessäni...
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla! Olen kovin tyytyväinen itsekin koiriini. Hauska että sulta löytyy ei ehkä niin tyypillinen vetokoira! Täytyypä selata valikoimaa Wuffiksen osalta, kiitos vinkistä! :)

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.