10.9.2016

Pyhä-Luoston kansallispuistossa



Viimeinen vieroitus ennen luovutusta. Isot koirat lähtivät ensimmäiselle usean yön kestävälle vaellukselle Pyhä-Luoston kansallispuistoon, ja puppiduut lähtivät täksi aikaa hoitoon kotikotiin. Ne olivat olleet kiltisti hoidossa ja Sani ja Aurora-täti pitivät ne hyvässä kurissa. Lähdimme aikaisin maanantaina 22.8. ja palasimme torstaina 25.8. iltapäivällä.


Säät sattuivat olemaan alkuviikosta sateiset, mikä hankaloitti taivaltamista kun varusteita piti kuivata aina kun osuimme autiotuvalle. Reitti oli hyvin opastettu, joten se sopi jyrkistä nousuistakin huolimatta aloitteleville vaeltajille. Varusteita jouduin hankkimaan jonkun verran, mutta suurin osa oli tallella vielä lapsuuden ja nuoruuden partioajoilta. Hassua, miten ensimmäiset 5km tuntuvat aina niin raskaalta että kunto tuntuu loppuvan kesken. Siitä kun sitten vähän aikaa taivaltaa vielä niin rinkan painoon tottuu ja matka taittuukin jo ihan tavallisesti. Ihmisiä tuli vastaan (kyllä, laskimme kaikki buhahaa) vain 17kpl ja koiria 2kpl, koska vaellusaika oli jonkun matkailijan mukaan aika hiljainen vielä ennen kunnon ruska-aikaa. Arvostan sitä kuinka retkeilijät moikkaavat metsässä aina toisiaan, ja sitä kuinka pohjoisessa ei todellakaan roskata luontoa!



Isokuru oli henkeäsalpaavan kaunis, ja se osuikin heti reittimme alkuun. Isokurulta riensimme pienempien nähtävyyksien saattelemana ensimmäiseen päivätupaan Karhunjuomalammelle kuivattelemaan varusteita. Sieltä matkamme jatkui komeissa maisemissa ensimmäiseen yöpaikkaamme Huttuloman autiotuvalle. Pitkästä aikaa yön viettäminen keskellä pimeää korpea oli aika pelottava kokemus näin vilkkaalla mielikuvituksella ja kauhuleffataustalla. Heräsinkin moneen otteeseen valveuneen jossa tuvan ovi aukaistaan sepposen selälleen.

Cicaro aloitti (vain) kertaalleen haukkumaan jollekin äänelle. Se on niin reaktiivinen ja reviiritietoinen ja vielä haukkuherkkäkin, että ihme sinänsä ettei se (ehkä väsymyksenkään vuoksi) jaksanut vahtia niin paljoa. Kertaalleen vaelluskaverini herätti minut niin että säikähdin puolikuolleeksi. Hän oli ollut näkevinään valoa ulkoa ja kysyikin hyytävästi "oliko tuo sinun valo". Ai säikähinkö... Kurkkukipukin alkoi ma-ti välisenä yönä, johtuen märissä kengissä vaeltamisesta. Kunnon flunssahan se sieltä sitten hiipi reissukaveriksi, joten tämän jälkeen matkanteko hidastui myokardiitin pelossa, nenätuppoja jatkuvasti vaihdellen. Kapustalla pysähdyimme toisena päivänä kuivailemaan varusteita kolmeksi tunniksi, ja nappailimme fotoja kivassa valossa.



Seuraavan yömme yövyimme Pyhälammen autiotuvassa, jossa ei enää pelottanutkaan. Siellä saimme ensimmäistä kertaa seuraakin yöksi toisista vaeltajista. Koirat yöpyivät jokaisella tuvalla kiepillä vierelläni nukkuen. Ne käyttivät jokaisen tauon hyväkseen ja nukkuivat sikeästi aina kun pysähdyimme. Ne jaksoivat vaeltaa hienosti valjaissaan, ja laitoin ne välillä rinkan alaremmiin kiinni niin sain käteni vapaiksi. Välillä väsyneenä ne alkoivat kyttäillä puskia ja puita saaliin toivossa. Ne saivatkin reissun aikana bongailla ihkaoikean metsäjäniksen, vikkelästi liikkuvan kärpän, riekkoparven ja pari poroa. Kyllä riitti ääntä aina kun jotakin niiden mielestä saaliiksi kelpaavaa löytyi.

Käväisimme kolmanteen yöpaikkaamme vaeltaessamme ametistikaivoksella, jossa kaivoimme matkamuistoksi omat ametistipalaset. Kolmas yö meni jo melko kylmissä tunnelmissa laavulla, jonne mennessämme bongasimme poroja. Koirat olivat saaneet niistä vainun jo kilometriä ennen, ja hännät korkealla huiskien ja kuonot maata pitkin viipottaen taivalsimme eteenpäin, tietäen että jokin eläin on aivan lähettyvillämme. Cicaro oli karannut valjaista yöllä vaikka sidoin valjaat tosi napakasti koirien päälle. Onneksi koira ei ollut irti pitkään, sillä kaverini ilmeisesti heräsi siihen kun Cicaro kömpi irti valjaistaan. Taisi olla kylmin yö koirilla ikinä, eivät olleet ennen nukkuneet käytännössä taivasalla noin matalilla lämpötiloilla. Kyllä ne aika likelle yöllä tulivatkin nukkumaan.



Laavun kylmyydestä herättyämme aloimme lyhyen taipaleemme kohti Luostoa. Luostolla hörpimme hotellilla ansaitut ja niiiin hyvältä maistuvat kaakaot kun odottelimme paluukyytiä eli Skibussia takaisin Pyhälle. Hotellin työntekijän kai kävi sääliksi meitä kun odottelimme kaakaokuormaamme ulkopöydillä, joten hän vinkkasi että saamme kyllä tulla sisälle koirien kanssa reunapöytään. Siinäpä sitten hörpimme kaakaot lämpimässä, koirat lähes tajuttomana lämmintä kaakelilattiaa vasten pötköttäen. Skibussilla matkasimme hyvin pomppuisessa kyydissä takaisin Pyhälle koirat edelleen väsyneinä retkottaen, ja pakkasimme itsemme autoon. Reissu oli noin 6 tunnin kotimatkaa vaille paketissa, ja flunssakin oli jo vähän paremmassa jamassa.

Matkaa taitoimme yhteensä 35km. Monta asiaa olisi voinut tehdä toisin, mutta aloittelijan mokia on hyvä korjata seuraavalla vaelluksella. Pitää vain muistaa kurkata reissupäiväkirjaa, jossa lukee isoilla fonteilla mitä pitää tehdä toisin. Kuten, älä kuljeta suotta mukana painavaa akkukahvaa, osta oikeasti vedenpitävät vaelluskengät, äläkä pakkaa koirille mukaan muuta kuin kuivaruokaa. Jotaki meni kuiteski oikein, nimittäin vedenpitävät kuorihousut ja -takki sekä rinkansuojus oli tosi must!! Ilman niitä ei ois kyllä tullu mitään nuista sadepäivistä. Ruokaakin jäi hieman yli kuten pitääkin.



Kertokaahan omia kokemuksianne ja vinkkejänne koiran kanssa vaeltamisesta! Aiheeseen liittyen on olemassa facebook-ryhmä koiran kanssa retkeily/vaeltaminen tmv. Kiitos vielä ihanalle (ja kärsivälliselle) reissuystävälleni, jota ilman tuskin olisimme käyneet tätä vaellusta. Eiköhän ensi kesänä mennä taas uudelleen!

Isokurulla vaellusta aloittelemassa.
Tulukee ny jo!!1
Kiipee, kiipee, kii, kii...
Ollaan kamalan korkealla äiskä.
Alla jonkin sortin suo.
Karhunjuomalammen laavu.
Iltaruokaa.
Kansallispuistossa koiran on oltava kiinni 24/7.
Huttuloman autiotuvalla alkuillasta leiriytymässä
3 tunnin varusteiden kuivatustauko Kapustan päivätuvalla.
Koirat sisäistivät heti taukojen perimmäisen tarkoituksen.
Hieman kuumeinen äiskä ja vahdit... tai ainaki yks vahti joka oikeesti hoitaa virkaansa.
Pohjoisen paimenet. 
ÄÄNIÄ. PALJON ÄÄNIÄ.
GRRRR.
Kapustalla kuivattiin kenkiä tuikuilla... niinkin epäilyttävä poltat-mun-kengät - kikka toimi.
Kana-makarooni-kasvisjotakin.
Päivätupa Kapustalta lähdössä - varusteet ainakin hieman kuivempina nyt.
Maasto oli vaihtelevaa. Tässä tyypillinen kivikkoinen leveä metsäpolku.
Löysin blue merle -kiviä.
Väsynyt koira on väsynyt koira.
Väsynyttä hymyä.
Sääaseman laella.
Melkein ruska-aika.
Lounasmaisemat.
Lounasaika!
Trangiavahdit.

14 kommenttia:

  1. Anonyymi10.9.16

    Todella hienoja kuvia! Maisemat vaikuttaa kyllä niin kivoilta, että voisin itsekin näin luonto ihmisenä lähteä käppäilemään :)

    VastaaPoista
  2. Vau aivan ihania kuvia! Ois kyllä tosi ihana itekkin lähtä koirien kanssa lappiin vaeltamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! :D Me jo suunnitellaan seuraavaa reissua.

      Poista
  3. Aivan ihania maisemia! Mieluummin viettäisin lomaa noin kuin jossain aurinkomatkalla :)

    VastaaPoista
  4. Voi että, tuttuja maisemia ja tutun märkiä koiria. Kävimme 2014 ja meidän reissulla satoi joka päivä. Luostolla mullekin sanottiin, että koira saa toki olla sisälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei etelässä vaan ikinä koiraa sais sisälle tuua ni tuo oli siks nii jännäisää. :D Okei eli siel taitaa sataa ihan aina.

      Poista
  5. Mekin tepasteltiin noissa maisemissa alkukesästä. Oli kyllä kerrassaan ihana paikka. Varmasti tulee käytyä toisenkin kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tonne vois eksyy uudelleenki. Kiva ku ootte pitkästä aikaa näi aktiivisia kommentoimaan :'D Tuntunu vähä että kirjottelee vaan ittelleen.

      Poista
  6. Aivan mahtava reissu teillä!

    VastaaPoista
  7. Jenna15.9.16

    On hienoja maisemia ja kuvia! Me lähetään sunnuntaina Pyhälle. Vuokrattiin mökki niin käyään päiväretkillä niillä reiteillä :)

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.