25.7.2011

Kasvattamisen kulut

Olen kuullut muutaman kerran väitteen, ettei sekarotuisen pentueen kasvattaminen toisi kasvattajalle juurikaan kuluja. On selvää, että kulujen määrät voivat vaihdella hurjasti eri tekijöistä riippuen, mutta en kuitenkaan näe suurta eroa pentueen kuluissa tarkastellessa sitä, onko kyseessä sekarotuinen vai puhdasrotuinen pentue. Tiedän kyllä, että rotupentueissa on maksuja joita sekarotuisissa pentueissa ei ole kuten rekisteröintimaksut ja kasvattajanimen hankkiminen. Sekarotuisen pentueen voi kuitenkin rekisteröidä FIX-rekisteriin. Kummankin kastin pentue voidaan hoitaa joko hyvin tai huonosti, joten kulut eivät todellakaan ole aina rotupuhtaus-sidonnaisia.

Olen kuullut ihmeellisen mielipiteen, että pentujen hintaan olisi oikein lisätä koiravanhempien koko eliniän kulut kuten nly-reissut, harrastukset, ultrat, terveystarkastukset ja jopa pentulaatikon hinnan sekä että kasvattajan pentujen hoitamiseen käytetty aikakin olisi laskutettu pennun ostajilla. Kyllä kasvattaja saa saada pentueen saattamisesta maailmalle vaivanpalkkaa, mutta joku raja siinäkin. Uskoisin, että pentueen korkeaa hintaa yritetään perustella sillä, että kuluja muka olisi tuhottomasti, ja että nämä kulut olisi saatava piiloon. Tuleehan niitä kuluja melkoisesti yhtä pentuetta kohden, jos pennun ostajat joutuvat maksamaan pentueen emon koko elinhistorian pennun hinnan lisäksi.

Itselleni tärkeintä Betty's-pentueen hinnoittelussa oli, että en jäänyt miinukselle, vaan sain kulut sopivasti piiloon. Tärkeintä oli saada kaksi mieleistä harrastus- ja elämänkumppania, mutta hinta-asia tulee kasvattajalle vastaan kuitenkin jossain vaiheessa pentueen kasvattamista, eikä hintaa voi repäistä aivan tuulesta.

Vertailtaessa sekarotuisen ja puhdasrotuisen pentueen kuluja, astutusmaksut ovat yleensä huokeampia sekarotuisen pentueen kohdalla, samoin kuin uroksen omistajan osuus pentueesta. Toisinaan väitetään, ettei sekarotuinen pentue tuota kuluja niin paljon kuin rotukoirapentue, joten olen tuuminut mistä tämä ajatus johtuu. Ehkä se on osittain tiedostamattomuutta ja vanhoissa kasvatetaan-seropit-ladossa -ajoissa elämistä, vaan ajatellaanko lisäksi, että aivan jokainen sekarotuinen pentue hoidetaan kuluja äärimmäisesti vältellen ja pentuja ladossa kasvattaen?


Ajatellaan tilanne, jossa pentue olisi vahinkopentue, joka hoidetaan mahdollisimman pitkälti kuluja karttaen. Kuluja tuottaisivat vain pentujen ruuat, jotka saattaisivat pahimmassa tapauksessa olla markettien pahinta halpamoskaa. Pentue ei kävisi eläinlääkärissä, madotuskin saattaisi unohtua. Kuluja kertyisi tällöin erittäin niukasti. Täysin toisenlaisessa tilanteessa nartun omistaja maksaisi uroksen omistajalle astutuspalkkion sekä uroksen omistajan osuuden pentueesta (tavallisesti yhden pennun hinta tai tietty osuus jokaisesta elossa syntyneestä pennusta). Tämän lisäksi astutusmatkan kustannukset, madotus, sirutus, pentutarkastus, pentujen laadukas ruoka ja emon lisäruokintakustannukset... Erottavia tekijöitähän löytyy.

Koiranpentujen nykyisin korkea hinta puhuttaa ihmisiä. Hinta-asioista on hyvä kesustella. Ihmiset, jotka eivät ole pentuetta kasvattaneet, eivät voi tietää miten paljon pentueen hoitamiseen kuluu aikaa ja voimia.

Yhden pentueen vähällä kokemuksella sanon, ettei koiranpentukatraan kasvattaminen ole ainaista ruusuilla tanssimista, vaan 5 ikäviikosta eteenpäin luuttujen kanssa pentujen perässä kulkemista. Palkitsevaa kasvattaminen kuitenkin on, sitä en voi kieltää, ja hyvinvoiva koiraemo sekä elinvoimaiset pennut ovat parasta, mitä kasvattaja voi toivoa. Tuotot pysyköön ainaisesti pakollisena sivu- ja muodollisuusseikkana.

Loppuun vielä kulutaulukko allekirjoittaneen kasvattamasta sekarotuisesta pentueesta. Pentue on keskikokoinen, ja se sisältää 6 pentua.
  • Astutusmaksu 30€
  • Pentujen ruuat ~80€
  • Pentupakkaukset ~20€
  • Madotukset ~50€
  • Uroksen omistajan osuus 350€
  • Pentujen ell-tarkastus ja sirutus 170€
Epäsuoria kuluja ovat emon terveystarkastus 120€ sekä bensiinit astutusreissuilla ~80€, jotka eivät vaikuttaneet pentueen hinnoitteluun. Pentueen takia ei tarvinnut ottaa vapaata töistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.